2. Urheilijanpolku

Ampumaurheiluharrastukseni alkoi syksyllä 2015 Tornionseudun Ampujien haulikkokoulussa, kun äitini oli huomannut lehdessä ilmoituksen kyseisistä simulaattoriharjoituksista. Simulaattorilla opeteltiin muun muassa nostotekniikkaa ja aseen käsittelyä, jolloin ulkoradalle siirryttäessä perusteet olisivat kunnossa.

Aloitin ampumaan oikealta puolelta, mutta pian huomattiin vasemman silmäni olevan hallitseva, jonka myötä jouduttiin tekemään puolenvaihto. Oikeakätisenä vaihto vasemmalle puolelle oli aluksi haastavaa, mutta yllättävän nopeasti sekin alkoi sujumaan.

Kesällä 2016 siirryttiin ulkoradalle ja ammunta aloitettiin perusteista, urheilijan tason mukaan mennen. Ennen ensimmäistä ratalaukausta jännitin kovasti rekyyliä, sillä tätä ennen en ollut ampunut aseella kertaakaan. Nykyään en rekyyliä edes huomaa. Treenasin kaksi ensimmäistä vuotta metsästyshaulikkoa, jonka jälkeen vasta aloin kilpailemaan.

Ensimmäiset kisani olivat Hyvinkäällä heinäkuussa vuonna 2017 Metsästyshaulikon ja -trapin SM-kisat. Samaisena syksynä aloimme jo siirtymään metsästyshaulikosta skeettiin, ja sitä seuraavana kesänä vuonna 2018 kävinkin ensimmäistä kertaa Ikäkausiskeetissä Siilinjärvellä.

Vuonna 2019 siirryin ampumaan N20 -sarjaan ja pääsin nuorten tehoryhmään. Voitin suomenmestaruuden N20-sarjassa vuonna 2020, ja 2021 tulin SM-kisoissa samaisessa sarjassa toiseksi. Vuoden 2020 peruskilpailun tulos 99/125 on edelleen hallitseva ennätys (SE).

Kausi 2021 ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, kun sain alkuvuodesta burnoutin. Harjoitukset eivät oikein kulkeneet, enkä kisoissa yltänyt tavoittelemiini suorituksiin. Sadan kiekon haamuraja jäi siis vielä kummittelemaan vuodelle 2022.

Muutin myös kesällä opiskelujen perässä Ouluun, joka toi alkuun omat haasteensa harjoittelussa uudella paikkakunnalla. Kausi 2022 on kuitenkin lähtenyt lupaavammin käyntiin ja tänä vuonna pääsen myös kokemaan ensimmäiset kansainväliset kisani, kun osallistun Saksassa järjestettävään Brandenburg Cup -kisaan.

Vaikka pienestä pitäen olen harrastanut kaikenlaista: yleisurheilua, jalkapalloa, kilpahiihtoa ja suunnistusta, on vasta ampumaharrastus tuntunut täysin omalta. Laji on koukuttava ja mukaansatempaava, minkä lisäksi hyvän suorituksen jälkeinen onnistumisen tunne on mitä mahtavin.

Kerro kaverille...